Pyhäinpäivän vietto Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa vuonna 2020

Tiivistelmä Referat Tutkimuksen aiheena on pyhäinpäivän vietto Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa koronapandemian vallitessa vuonna 2020. Pyhäinpäivä on yksi suosituimmista kirkkopyhistä, mutta se on varsin vähän tutkittu. Tämä tutkimus on määrällinen analyysi, joka tarkastelee pyhäinpäivän viettoa rituaaliteoreettisessa viitekehyksessä. Keskeiset teoreettiset lähtökohdat ovat rituaalisuuden ominaispiirteet, kuten toistuva, vahvistava ja muuttuva rituaalisuus. Tutkimuksen kohderyhmä ovat suomenkieliset evankelis-luterilaiset seurakunnat. Analyysi perustuu kokonaisotantaan ja kirkkoherrojen vastauksista syntyvään kyselyaineistoon (vastausprosentti 51 %). Analyysi on tehty SPSS-ohjelmiston avulla. Analyysin päätarkoitus on kuvata ja selittää pyhäinpäivän viettotapaa ja kirkkoherrojen muutosorientaatiota. Määrällisiä tuloksia illustroidaan laadullisten havaintojen kautta. Tutkimuksen tuloksena on pyhäinpäivän vieton rituaalisuuden ilmeneminen ajankiertoon asettuvana ja toistuvana sekä ylösnousemuksen ja toivon sanoman äärellä harjoitettavana vahvistavana rituaalisuutena. Kuolleiden muistelu, surussa tukeminen ja hiljentyminen ovat myös pyhäinpäivän vieton keskiössä. Kynttilöiden vieminen haudalle on tärkeää muistelurituaalisuutta. Seurakunnat ovat huolehtineet pyhäinpäivän vieton traditiosta myös koronapandemian aikana. Ne ovat vieneet pyhäinpäivän sanoman sinne, missä ihmiset on voitu kohdata virtuaalisesti tai fyysisesti, sisältöä jakaen tai keskustellen, kirkkotilassa tai hautausmaalla. Toisaalta koronapandemia on rajoittanut esimerkiksi iäkkäiden osallistumista pyhäinpäivän tilaisuuksiin. Pyhäinpäivän vieton kristillinen juhlaperinne on myös muuttuvaa rituaalisuutta. Pyhäinpäivän vieton kohdalla se merkitsee rajankäyntiä suhteessa ulkoisiin vaikutteisiin kuten halloweeniin ja kekriin. Kirkkoherrat muodostivat tässä suhteessa kolme orientaatiotyyppiä, jotka ovat perinteen tukijat, muutosorienteiset ja kekrille myötämieliset.