Pikkulasten syömishäiriöt vuorovaikutuksen näkökulmasta : haasteita ja ratkaisuja

Pikkulasten syömishäiriöillä tarkoitetaan syömiseen liittyvää problematiikkaa, joka häiritsee fyysistä psyykkistä tai sosiaalista hyvinvointia ja kehitystä pitkäaikaisesti. Opinnäytetyössäni kartoitan 1─3-vuotiaiden lasten syömishäiriöitä ja erityisesti niihin liittyviä vuorovaikutuksen pulmia sekä hoitokeinoja kirjallisuuskatsauksen keinoin. Aineisto on kerätty internetin tietokannoista artikkelihaulla. Lisäksi olen hyödyntänyt eri kirjastojen painettua materiaalia. Normaali syömisen kehityksen aikana lapsi oppii asteittain motorisia taitoja, integroi aistihavaintoja motoriseen kehitykseen ja samalla on vuorovaikutuksessa hoitajansa kanssa sekä oppii ilmaisemaan omaa tahtoaan. Millä tahansa osa-alueella esiintyvät vaikeudet altistavat syömishäiriön synnylle. Myös syömistä vaikeuttavat somaattiset sairaudet altistavat syömishäiriölle. Vaikeissa syömishäiriöissä taustalla on yleensä useita tekijöitä. 20─40 %:lla lapsista on ohimeneviä hankaluuksia syömiseen liittyen. 1─3 %:lla lapsista syömishäiriö on vaikea-asteinen. Kiintymyssuhdeteoria on eräs viitekehys, jonka pohjalta voidaan tarkastella syömishäiriötä sairastavan lapsen perheen vuorovaikutusta. Vuorovaikutuksen ongelmat voivat olla syömishäiriön laukaiseva tai komplisoiva tekijä. Toisaalta lapsen syömishäiriö kuormittaa perhettä ja voi johtaa sekundaariseen vuorovaikutuksen vaikeutumiseen. Hoitovaihtoehdoista eniten tutkittuja ja käytettyjä ovat kognitiivis-behavioraaliseen viitekehykseen perustuvat interventiot, joista on olemassa useita eri strukturoituja malleja. Hoito voidaan toteuttaa yksilö- tai ryhmämuotoisena, avo- tai sairaalahoitona. Myös psykodynaamiseen teoriaan perustuvia hoitomalleja on olemassa. Pikkulasten syömishäiriöiden hoidosta tarvitaan lisää tutkimusta. Monet hyvään kasvatukseen liitetyt asiat, kuten lapsen sensitiivinen kohtelu ja säännöllinen ruokailurytmi ehkäisevät syömishäiriöiden syntyä ja ovat keskeinen osa syömishäiriöiden hoitoa.