Uusien hätäkeskuspäivystäjien perehdyttämisprosessin onnistuminen Oulun hätäkeskuksessa vuonna 2022
In: Hätäkeskuslaitos / Oulun hätäkeskus; URN:NBN:fi:amk-202303223993; (2023)
unknown
Zugriff:
Opinnäytetyön tavoitteena oli tutkia perehdyttämisprosessin onnistumista työntekijän näkökulmasta Oulun hätäkeskuksessa vuonna 2022. Päätutkimuskysymys oli, että onko annettu perehdytys ollut riittävä. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin perehdyttäjien roolia oppimisessa sekä kartoitettiin tarkemmin aihepiirien ja niihin käytetyn ajan näkökulmasta, mitä muutoksia niihin olisi hyvä tehdä, jotta perehdytys tukisi enemmän oppimista ja antaisi uudelle työntekijälle parhaimmat edellytykset toimia päivystäjänä. Tavoite oli tutkimuksen avulla löytää perehdyttämisprosessiin uusia näkökulmia, jotta uuden työntekijän perehdytys olisi myös työntekijän kannalta mahdollisimman tehokas ja hyödyllinen sekä antaisi parhaat mahdolliset eväät päivystystyöhön. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena tutkimuksena. Tutkimustulokset perustuvat vuonna 2022 Oulun hätäkeskuksessa aloittaneiden uusien hätäkeskuspäivystäjien kokemuksiin perehdyttämisprosessista. Tutkimusaineisto kerättiin yksilöhaastattelujen avulla. Opinnäytetyön tietoperustaan etsittiin tietoa perehdyttämisestä, sitä ohjaavasta lainsäädännöstä sekä oppimiseen vaikuttavista asioista. Lisäksi tietoa etsittiin esihenkilön vastuusta sekä perehdyttäjän ja perehdytettävän roolista onnistuneessa perehdyttämisprosessissa. Tutkimus osoitti, että perehdyttämisprosessi on uudelle hätäkeskuspäivystäjälle tarpeellinen sekä varsin kattava, ja perehdyttäjien ammattitaito Oulun hätäkeskuksessa on korkealla tasolla. Tutkimuksessa nousi esille aiheita, joista uusi työntekijä toivoisi saavansa enemmän tietoa perehdyttämisprosessin aikana. Nämä koskivat sekä työsuhdeasioita, asiantuntijoiden antamia perehdytyksiä sekä päivystyssalissa annettua perehdytystä. Tutkimus osoitti myös sen, että teorian tueksi kaivataan enemmän käytännön harjoittelua koulutusluokassa, koska se helpottaa asioiden sisäistämistä. Jotta tutkimuksessa nousseet kehittämistarpeet voidaan huomioida perehdyttämisprosessissa, tulisi perehdyttämiseen käytettyä aikaa lisätä. Hyödyntämällä tutkimuksessa saatua tietoa voi Oulun ...
Titel: |
Uusien hätäkeskuspäivystäjien perehdyttämisprosessin onnistuminen Oulun hätäkeskuksessa vuonna 2022
|
---|---|
Autor/in / Beteiligte Person: | Ojanlatva, Maaria |
Link: | |
Quelle: | Hätäkeskuslaitos / Oulun hätäkeskus; URN:NBN:fi:amk-202303223993; (2023) |
Veröffentlichung: | 2023 |
Medientyp: | unknown |
Schlagwort: |
|
Sonstiges: |
|